Ensimmäinen
kokonainen päivä Lontoossa. Nyt on jo iltamyöhä. Eilinen lähtö Tampereelta sujui
mukavasti, sain hyvää iltapäiväseuraa kampaamoalalla työskentelevästä naisesta.
Juttu luisti ja kahvi maistui. Kerroin jännittäväni massiivisen matkalaukkuni
painoa, mitähän vaaka sanoo. Nainen oli oikein ystävällinen ja kaivoi omista
kantamuksistaan puntarin, jonka avulla sain helpotuksekseni nähdä, että
laukkuhan oli 10 kg vaille rajojen. Siispä ihan onnistunut pakkaaminen, tämä
oli suunniteltua. Onhan mulla nyt 3 kuukautta aikaa hankkia paluumatkalle
laukuntäytettä. Keskustelimme luonnollisesti matkustelusta ja aamuinen haikeus
alkoi pikkuhiljaa väistyä. Vasta konetta odotellessa tajusimme olevamme kaimat.
Nousin hymyillen koneeseen.
Itse
lento taittui leppoisasti jutustellessa astrologiasta ja Intian psykologiasta. Mikä
tuuri, että sain matkailevan elämäntapasankarin vierustoveriksi! Ei tullut edes
uni silmään, vaikka 3 tunnin lennolla olisikin ollut hyvin aikaa nokkaunille. Kaveri
oli todella omaperäinen ja selkeästi syvällinen tyyppi. Lennon lopuksi
arvailimme toistemme aurinkomerkit. Se oli just sellasta hömppää mistä mä
tykkään. Poistuttiin yhtä matkaa koneesta ja hän neuvoi mut ostamaan
bussilippua.
Nopeat heipat ja matka jatkuu.
Sain
hyvään hintaan lipun Stratfordiin, Lontoon itäiselle alueelle. Matka coachilla
(pidempien matkojen bussilla) tuntui kestävän ikuisuuden, sillä oli valtavat
ruuhkat ja matkaseurana tällä kertaa tinttailevia muksuja. Puuh… Piristystä toi
jossain keskusta-alueen liepeillä ammuttavat ilotulitteet. Oli jännää huomata,
että sellainen on täällä tapana myös Pyhäinpäivänä. Suomessahan siihen ei ole
edes lupaa.
Päästyäni
Stratfordin asemalle suuntasin oitis junalaitureille etsimään oikeaa pysäkkiä.
Vuokraisäntäni oli aiemmin neuvonut hyppäämään numeroon 104. Punainen double
decker kaarsi eteeni, mutta ratin takaa kuuluikin jämäkkä vastaus ”Oyster or
contactless payment only.”.
Vai että osteri. Siinä tiukka U-käännös ja laiturin
toiseen päähän matkatavarat mukanani tätä kummajaista metsästämään. Onneksi
heti aseman aulassa kökötti automaatti, josta onnistuin haalimaan itselleni
tämän sinisävyisen paikallisliikennekortin. Odotin laiturilla kymmenisen
minuuttia kunnes uusi kyyti kurvasi kohdalle. Nyt matkanteko sujui jouhevasti,
oli vain löydettävä se oikea pysäkki, jossa jäädä pois. Onneksi Lontoolaiset
ovat auliita neuvomaan, joten poistuin bussin ovesta ulos juuri sopivalla
hetkellä.
Asunnolla
vuokraisäntäni Kris oli minua vastassa ja pääsin näkemään huoneeni. Paikallinen
kello näytti tässä vaiheessa jo iltakahdeksaa. Talossa on käytössä värikoodit
kaikille vuokralaisille ja kohdalleni osui kuin taikaiskusta punainen. Huoneeni
on tavallista makuuhuonetta suurempi, täkäläisittäin siis double room. Sänkykin
on luonnollisesti kokoa double ja täällä on hyvin tilaa sekä tavaroiden
säilyttämiseen että olemiseen. Vietin loppuillan kirjoittaen sopimusta ja
jutellessa talon säännöistä vuokraisäntäni kanssa. Mulle tarjottiin myös take
away -iltapalaa, josta en kehdannut kieltäytyä. Päätin vastineeksi tarjota
tuomaani Fazerin Sinistä jälkiruoaksi. Myös salmiakki teki yllättäen kauppansa.
Ruoka meni suoraan jäseniin ja pienen Suomi-tietoiskun jälkeen oli pakko
suunnata nukkumaan.
...
Eka
aamu oli kankea ja hitaanpuoleinen. Luulin nukkuneeni pitkälle iltapäivään,
mutta kello näytti sitkeästi aamuyhdeksää paikallista aikaa. Ulkona oli harmaata
ja alkava tihku tiesi reipasta sadetta. Ehdin mä sentään yhden yön nukkua ennen
sateita. Tarkastelin huonettani hieman tarkemmin ja totesin sen kaipaavan
astetta tarkempaa puunausta. Kunnon kotiutuminen vaatii kunnon siivot. Aloitin
urakkani imuroimalla kokolattiamattoni ja sainkin lähes joka nurkan kuntoon,
kunnes imuri lopetti yhteistyön. Nyt uutta odotellessa. Sade piti armeliaan
tauon ja päätin suunnata ostoksille. Tarvitsin kipeästi aamupalaa sekä uuden
liittymän, jolla pitää yhteyttä kotiin. Ruokavarastokin oli aloitettava
nollasta. Sateenvarjo mukaan ja kadulle. Neljä tuntia myöhemmin laahustin
kaatosateessa takaisin asunnolle. Olin kuitenkin onnellinen, sillä löysin
kaupasta ruisjauhoja sisältävää leipää sekä tuoremehua. Seuraava aamu tulisi
alkamaan hyvin.
Jatkoin
päättäväisesti aloittamaani siivousoperaatiota, tällä kertaa kohteena keittiö
ja huoneeni pölyt. Tyhjensin matkalaukkuni ja järjestin kaikki tavarani omille
paikoilleen. Olin tyytyväinen aikaansaannokseeni, toki huomiselle jäisi vielä verhojen
ja ikkunoiden pesu. Pääsin illemmalla tutustumaan myös ihmisiin, joiden kanssa
jaan asunnon. Yläkerran vihreässä huoneessa asuu ranskalainen mies - Moïse -
jolla on kylässä nuoren poikansa lisäksi eräs perheystävä. Moïse oli
laittamassa risottoa ja pyysi mua liittymään heidän ruokaseuraansa.
Olin
hämmentynyt, sillä kotimaassa ruoan tarjoaminen ystäville sen hintavuudesta johtuen ei
ole mikään itsestäänselvyys. En taaskaan kehdannut kieltäytyä ja niin vietin
mukavan perhepäivällisen ranskalaiseen tapaan viinin siivittämänä. Seuraamme
liittyi kahvihetken aikaan myös yläkerran keltaisen huoneen nuori pariskunta - Christina & Antonello - Italiasta. Heidän kanssaan juttelimme pitkään, kaikki vaikuttivat hyvin
mukavilta ja oli mielenkiintoista kuulla heidän taustoistaan. Lopulta viilenevä
ilta sai porukan siirtymään sisätiloihin ja painumaan pehkuihin. Huomenna on
aikaa jutella lisää, tutustua ympäristöön ja opetella liikkumaan täällä East
Hamissa. Tuleva työmatka pitää tarkistaa viimeistään tiistaina, sillä
ensimmäinen työvuoroni alkaa torstai-iltapäivällä.
Nyt unille.