Induction

Lauantai 22.11.2014

Vapaata vapaata! Tänään laiskottelin koko päivän. Toki kirjoittelin vähän sekä varasin joulunajalle huoneen hotellista ihan keskustan tuntumasta. Paikka vaikutti siistiltä ja mukavalta, hintakin oli huokea. Pitkästä aikaa odotan joulua todella innoissani!~

Sunnuntai 23.11.2014

Satoi kaatamalla. Jäi oravat ruokkimatta. Lähdin silti keskustaan päättäväisesti, sillä halusin päästä näkemään paljon puhutun talven ihmemaan. Kurjalla säällä se ei tosin ollut kummoinen, lähinnä pieni huvipuisto kioskeineen, teattereineen ja vuoristoratoineen. Oli siellä piskuinen sirkuskin, mutta en viluissani halunnut jäädä jonottamaan lippuja. En myöskään halunnut ottaa riskiä siitä, että joutuisin kohtaamaan jonkun kammottavan klovnin silmästä silmään. En viipynyt puistossa kauaa.

Jatkoin matkaani Oxford Streetille, joka on yksi suurimmista ostoskaduista Lontoossa. Kävin lämmittelemässä ostoskeskus Selfridgesissa. En henkilökohtaisesti pitänyt paikasta, vaikka nimi on tuttu ja kehuttu monessa maassa. Turhan öykeä paikka mulle, täynnä ylihinnoiteltua designia. En yksinkertaisesti tunne tarvitsevani esimerkiksi 600 euron aamutakkia. Huhhei. Suuntasin kulkuni kohti Piccadillyn kaupunginosaa ja siellä sijaitsevaa The Wolseley-ravintolaa. Olin kuullut työkavereiltani ja muun muassa myös Jamielta pelkkää hyvää paikasta, joten se oli testattava. Taka-ajatuksena oli löytää laadukas illallispaikka jouluviikolle, enkä pettynyt.

Ystävällinen portieeri harmaahapsineen ja hassussa lakissaan näytti tietä ja sievän tuulikaapin verhojen takaa paljastui upea näky. Ravintola tosiaan oli ilmeeltään kuin joku olisi vienyt ajassa sata vuotta taaksepäin. Vastassa oli korkea holvikaarien ja valtavien kynttelikköjen koristama katto ja tyylikäs sisustus. Yksityiskohtia oli vaikka millä mitalla, olisi tehnyt mieli jäädä ihailemaan pidemmäksikin aikaa. Ilta teki kuitenkin jo tuloaan ja tarkoituksena oli saada ensivaikutelma paikasta. Siispä tilasin cappuccinon ja perinteisen englantilaisen herkun - sticky toffee puddingin. Muheva ja pehmoinen kakku tarjoiltiin inkiväärijäätelön kera. Olin myyty, tänne tulisin vielä uudestaan.

...

Maanantai ja tiistai olivat kumpikin rentoutumispäiviä. Maanantaina tuli shoppailtua ja lisäksi käväisin parturiliikkeessä, josta varasin itselleni ajan tulevaksi perjantaiksi. Hiukset saisivat vähän uutta väriä. Tiistai kului asunnolla televisiosarjojen ja pyykkäämisen merkeissä. Ilon aihe oli lomapäivien varmistuminen joulunajalle, sillä nyt oli lennotkin jo kotopuolesta varattuina!

Keskiviikko 26.11.2014

Työviikko alkoi hieman erikoisella tuplavuorolla. Aamutuimaan oli nimittäin uusille työntekijöille pidettävä ”startti” (induction), jossa mukana kuuntelemassa oli yhteensä lähes 30 tuoretta työmyyrää Hix-ravintoloista. Luennot pidettiin Tramshed-ravintolan yläkerrassa sijaitsevassa kirjasto-keittiö-olotilassa ja puheenvuoroissa olivat tietenkin itse Mark Hix sekä liikekumppaninsa Ratnesh Bagdai, yrityksen henkilöstöpäällikkö Lianne Murray ja jo tutuksi tullut Seb Fogg. Meille kerrottiin ihan alusta alkaen Hixin tarinaa ja melko yksityiskohtaisesti eri ravintoloiden synnystä. Jonkin verran puhuttiin myös taiteesta, joka näyttelee merkittävää osaa yrityksessä ja ravintoloiden ilmeessä. Tarinat olivat hyvin mielenkiintoisia ja mielestäni tällainen perehdytys on ihan huippua. Se saa aikaan porukkafiilistä ja on oiva tapa saada aikaan lojaaliutta työntekijöiden keskuudessa. Luentojen jälkeen keskustelimme turvallisuudesta ja hätätilanteista työpaikalla. Lopuksi pääsimme koko porukka nauttimaan lounasta ravintolasalin ylätasanteelle. Kokonainen paistettu kana tönötti pystyssä koivet kattoa kohti, seuranaan vino pino lisukkeita. Annoksesta riitti hyvin neljälle ja kylläisinä pääsimme kukin jatkamaan päiväämme.

Töissä oli reipas meno ja pääsin lähtemään hiukan aikaisemmin, sillä huomenna olisi jälleen lounasvuoro. Uudet työvuorot olivat myös tulleet ja nyt näyttäisi siltä, ettei viimekertainen 9 päivän viikko vielä riitä mihinkään. Tällä kertaa edessä on 10 päivää töitä, joiden aikana on yhteensä 13 työvuoroa. Saattaisi olla paikallaan mainita, että otan mukisematta vastaan myös hillitympiä työputkia. Väsyttää vähän jo pelkkä ajatus ensiviikosta.

Torstai 27.11.2014

Tänään piti lounaalla olla hurja kiire, mutta varauksiin tuli yllättäen pari peruutusta. Lisäksi pöydät rullasivat tasaiseen tahtiin, joten passissa olo sujui hienosti. Vauhtia on kuulemma tullut roimasti lisää ahkeran harjoittelun tuloksena. Asunnolle päästyäni kulutin lähes 2 tuntia Skypessä. Kolme tärkeää puhelua piristivät päivääni ja lievittävät koti-ikävää.

Perjantai 28.11.2014

Alkupäivä meni parturissa, loppupäivä töissä. Vaihtelua toi jälleen livemusiikki, tällä kertaa muusikko Hugh kitaroineen. Hän tulee kuulemma joka kuukauden viimeinen perjantai ravintolaan tunnelmoimaan. Passiin tuli 8 jälkeen hurja ruuhka, kun kaikki pöydät olivat niin samassa tahdissa. Siitä selvittiin yhteistyöllä ja ilta saatiin päätökseen jo puolenyön aikaan.

Lauantai 29.11.2014

Tänään töissä jaoin tarjoilualueen Jessican kanssa. Jessica on ravintolan uusi apulaismanageri, kovin ystävällinen ja kiltinoloinen nuori nainen. Hänen kanssaan työskentely oli helppoa ja päivä meni oikein hyvin.

Sunnuntai 30.11.2014

Ilta ravintolassa oli niin hiljainen, että oikein tympäisi norkoilla kun ei ollut tekemistä. Sovittiin Patsyn ja Jessican kanssa, että huomenna viimein maisteltaisiin laseittain myytävät punaviinit ja talon oluet. Dianakin tulisi mukaan tastingiin ja saataisiin kokeilla ehkä myös ostereita. Olisi mukavaa tietää, miltä mikäkin osteri maistuu, sillä asiakkaat kyselevät uteliaisuuksissaan paljon ruoasta. En ole toistaiseksi nähnyt Sebiä, vaikka aluksi niin suunniteltiin. Patsy kehotti muistuttelemaan ahkerasti, sillä kiireessä saattaa moni asia lipsua mielestä. Huomenna sitten tuumasta toimeen.

More is more

Perjantai 14.11.2014

Tuplavuoro edessä ja päivä alkoi sillä, että sain vettä kenkääni. Prkl. Lounas meni onneksi hyvin, pärjäsin yksin passissa. Sain nähdä tulevan viikon listan ja huomasin, että tulisin tekemään yhteensä 9 päivän työviikon (sisältäen 2 tuplavuoroa) ennen seuraavia vapaita. Noh, kunnon unia vaan niin siitä selviää. Tiedossa olisi hyvä palkinto viikonloppuvapaiden muodossa. Tarjoilijoille piti viideltä olla tasting uusista ruoista, mutta oli sen verran kiirus, ettei ehditty istahtaa alas. Vajaan tunnin tauon jälkeen olin taas passissa, tällä kertaa Dianan seurana. Tahti oli lounastakin tiukempi ja eteen tuli myös pari sekaannusta. Onneksi kaikesta selvittiin ja pääsin puolen yön jälkeen lähtemään asuntoa kohti. Kello oli kuitenkin jo niin paljon, että viimeinen metro kohti East Hamia oli jo mennyt.

En ollut koskaan aikaisemmin käyttänyt busseja yöaikaan. Muistin Veronicalta saamani ohjeet, joilla pääsee oikealle bussipysäkille, mutta tohinassa unohdin kokonaan puhelimeeni lataamani erinomaisen reittisovelluksen (Citymapper). Niinpä lähdin suunnistamaan kohti yölinjaa öisellä kadulla. Aloin kuitenkin epäillä itseäni enkä luottanut vaistoihini, sillä pimeys ja Lontoon massiivisuus alkoivat hermostuttaa minua. Pelotti ja henkeä ahdisti. Tuntui, että olin täysin hukassa. Jonkin ajan päästä minut pelasti joku ystävällinen ohikulkija. Hän neuvoi minulle tien ja kertoi missä vaihtaa bussia. Lopulta pääsin takaisin asunnolle. Olin uuvuksissa ja harmistunut hermoilustani. Tämä saisi olla viimeinen kerta, kun tunnen olevani eksyksissä täällä. Puhelimessa tulisi aina olla virtaa ja minun olisi luotettava navigointiin Citymapperin avulla. Kyllä tämä tästä, nyt olisi vain saatava unta 13 tunnin työvuoron jälkeen.

Lauantai 15.11.2014

Taas nuhatti kun heräsin. Kämppä näytti jo vähän sotkuiselta, siivoaisin sitten joku toinen aamu. Myöhästyin töistä melkein tunnin, onneksi ei ollut itsestä kiinni. Saavuttuani metroasemalle huomasin sen olevan kokonaan suljettu. Poikkeus kestää kuulemma vielä huomisen, joten linjoilla mennään. Ai miten kiva yllätys... Soitto Patsylle, bussi Stratfordiin ja sieltä metroon. Saavuttuani töihin kukaan ei onneksi ollut kiukussa mulle. Tänään jaoin tarjoilualueen Dianan kanssa, sain viimein omia pöytiä. Iltaserviisi meni ihan hyvin. Huomasin, miten valtava ero on tuplavuoroilla verrattuna tavallisiin. Energiaa tuntui tänään olevan paljon enemmän. Jamie kertoi, että voisin käydä ostamassa itselleni työpaitoja ja kuiteista saisin rahani takaisin. Maanantaina sitten.

Sunnuntai 16.11.2014

Aamulla näin pikaisesti kämppikseni Roman. Hän kertoi olevansa menossa ruokkimaan oravia läheiseen puistoon. Se on kuulemma joka sunnuntainen tapa. Mua nauratti, jotenkin se oli niin hassua ja herttaista aikuiselta mieheltä. Mulla oli tänään tosi mukava päivä bussikyydityksistä huolimatta. Sain kuulla, että saisin mulle rakasta seuraa jo jouluksi aiemmin suunnittellun uudenvuoden sijaan. Töissä Jamie sanoi, että saisin pitää lomani silloin, kun se mulle sopii. Katsottiin alustavat päivät ajankohdalle ja sovittiin, että ilmoittaisin viralliset päivät heti, kun tiedän sanoa varmaksi. Näkisin kuulemma Sebiäkin piakkoin, eli mulla on paljon odotettavaa.

Ilta töissä oli hiljainen ja sain taas omia pöytiä. Patsy perehdytti mua myös viineihin, sain maistaa laseittain myytävistä valkoviineistä lähes kaikki. Hyviä olivat! Punaviinit käydään sitten joku toinen rauhallinen päivä. Sain tänään myös hyödyllisen lahjan, baarimikko Frankie lahjoitti oman viiniopuksensa mulle. Kirja on vuodelta 2012 ja sen nimi on ”The Bluffer’s Guide to Wine”. Kirja vaikutti mielenkiintoiselta ja helposti ymmärrettävältä. Ihmisillä on täällä taipumus yllättää mut todella positiivisilla piirteillään - on auttavaisia, sympaattisia ja huolehtivia tyyppejä. Ja tottakai hauskoja!

Maanantai 17.11.2014

Tilini näytti pulskistuneen yön aikana reippaasti, hyvää maanantaita mulle! Kävin ennen töitä ostamassa itselleni työpaitoja. Menin viideksi vuoroon, ilta oli melko hiljainen. Siivoiltiin Denniksen kanssa, sillä oli isot pöydät ja mulla pienet. Jamie kertoi, että lähiaikoina saataisiin Dianan kanssa opetella tilitystä ja ravintolan sulkemista. Fefellä oli syntymäpäivä, joten kirjoitettiin kaikki omat nimemme korttiin. Tänään oli aika mukiinmenevä päivä.

Tiistai 18.11.2014

Piti herätä jo 9 siistimään huonetta, mutta sen ehti selvästi tekemään myös kaksi tuntia myöhemminkin. Pyykit pesulle, lakanat vaihtoon ja matolle imurikyytiä. Otin kuviakin huoneestani! Kävin myös täydentämässä ruokavarastoja High Streetilla. Töissä oli vilskettä, vaikka varauksia oli vähänlaisesti. Olin passissa ja sain jopa kehuja. Sain ravintolan omat sopimuspaperit kotilukemiseksi, palauttaisin ne sitten allekirjoitettuina. Jamie päästi mut aiemmin kotiin, jotta saisin vähän nukkua ennen huomista lounasvuoroa. Asunnolla pikainen iltapala. Toivotaan, että muutamalla tunnilla jaksaa.

Keskiviikko 19.11.2014

Työpäivä 7/9, vähän jo väsyttäis. Uusi lista tuli tänään ja selvisi, että tulevan viikonlopun lisäksi mulla tulisi olemaan vapaata myös maanantai ja tiistai. Tällä tiedolla tulisin jaksamaan hienosti työviikkoni loput päivät. Lounasserviisi meni hyvin kiireestä huolimatta.

Torstai 20.11.2014

Väsymys alkaa näkyä. Unohdin syödä eilisillaksi ostamani vadelmat ja kaadoin aamulla tuoremehua muroihin. Onneksi vain pienen lirun, joten söin sisulla kaikki. Oli muuten kamalimman makuisia muroja, joita oon koskaan syönyt. Aamun pelasti työpaikan puuro, jonka kanssa sain lämmintä omenamuhennosta, maitoa ja hunajaa. Lounasvuoron olin yksin passissa, hyvin sujui. Taukoa sain pitää jopa 1,5 tuntia. Päivällisserviisissä olin Jean-Michelin kanssa kellumassa (floating), eli katsomassa kaikkien pöytien perään huolehtien juomista, siisteydestä ja jälkiruokatilauksista. Asiakkaita oli paljon, joten jopa kelluessa oli melkoinen kiire. Huomisen lounasvuoroon on reilut 10 tuntia aikaa, joten unta palloon ja aamulla uudestaan.

Perjantai 21.11.2014

Jälleen kellumista - tällä kertaa Jamien kanssa. Oli kuulemma hyvin kelluttu. Vuoron lopuksi oli tasting uusista annoksista sekä parista viinistä. Asunnolla opettelin kirjautumaan ensimmäistä kertaa englannin tililleni netissä. Sen jälkeen lähdin testaamaan, saisinko nostettua vuokraani tarvittavan nipun rahaa automaatista. Olihan tänään virallinen maksupäiväkin. Onnistuin mutkitta ja suuntasin kaupan kautta takaisin asunnolle. Illemmalla kysäisin Romalta, josko voitaisiin sunnuntaina mennä ruokkimaan oravia puistoon. Halusin päästä näkemään nämä kurret ja se kuulemma sopi ohjelmaan. Oli mukava mennä nukkumaan, kun vapaapäiville oli nyt jo pientä suunnitelmaa.

Viikko deux

Maanantai 10.11.2014

Heräämisvaikeuksia, yli 8 tuntia unta ei tunnu riittävän mihinkään. Aamutoimien jälkeen suuntasin paikalliseen pankkiin, josta sain tapaamisajan huomiselle. Varasin aikani vasta iltapäivälle, jotta saisin horrostaa aamuni rauhassa. Tänään huomasin metron (tube) olevan yllättävän kelvollinen paikka sikeillekin nokosille, onneksi en torkkunut Farringdonin aseman ohi. Onnistuin bongaamaan työmatkallani myös vilaukselta komean sateenkaaren, kuvaa en saanut kuitenkaan napattua kun oli muutenkin unihiekkaa silmissä.

Oli työviikkoni viimeinen vuoro ennen vapaita ja sain olla passissa lähes yksin. Nyt tuntui siltä, että siinä työskentely on jopa ihan kivaa. Jamie tenttasi ennen serviisin alkua hieman ruokalistaa ja vastailin parhaani mukaan. Suoriuduin kuulemma aika hyvin, toki ajan myötä tulee paneuduttua annoksiin syvällisemmin. Tänään sain valita itselleni oman numeron tarjoilua varten. Valitsin numeron 101 - tietysti dalmatialaisten mukaan. En kuitenkaan toistaiseksi ota tilauksia, sillä ruokalista tulee osata täydellisesti ennen sitä. Sain illan aikana toimia silti hyvin itsenäisesti vieden annoksia ja juomia. Myös lihoista kertominen sujui jouhevammin ja illan päätteeksi sain sulkea passin yksin.

Kokeilin tänään uusia työkenkiäni ensimmäistä kertaa, sillä vastaisuudessa minun olisi käytettävä pelkästään niitä ollessani Hix-ravintolassa. Minulle kerrottiin, että ne ovat osa virallista vaatetusta. Kengät ovat pinnalta nahkaa ja laadukkaan oloiset. Väsyneisiin jalkoihini uudet tuttavuudet eivät tehneet kovin positiivista ensivaikutelmaa. Työkaverit kuitenkin vakuuttelivat, että parissa viikossa ”They fit like a glove”, joten kai se on vaan totuttava. Piristystä toi savulohi eli ”Hix cure”, jota sain maistaa. Kyseinen lohi on täkäläisille iso juttu, mutta itselleni se oli ihanan tuttu maku, joka toi mieleeni kotimaan kesän. Lohi on siis Skandinaaviseen tyyliin suolattua sekä huolella kevyesti savustettua. Lisäksi se leikataan viistoon, joka on briteille täysin vieras tapa asettaa lihaa tai kalaa tarjolle. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta paikallisille se on erikoista herkkua.

Yllätyin serviisin lopussa, kun tuli ravintolan sulkemisaika. Kello mateli yli puolenyön ja eräässä pöydässä istuneella seurueella ei näyttänyt olevan mihinkään kiire. Sen sijaan, että asiakkaita olisi ystävällisesti pyydetty poistumaan, baarimikko Gabriel käveli pöytään pienten väkevien maistiaisten kanssa. Työkaverini Andrei kertoi, että kyseessä on vieläpä ilmaiset napsut. Olin hämmentynyt, sillä tilanne oli minulle ihan kummallinen. Andrei selvitti, että kyseinen seurue oli kuluttanut illan aikana huomattavan summan rahaa, joten ravintola puolestaan tarjoaa pienet maistiaiset ja antaa heidän viipyä tavallista pitempään. Näin heidät saadaan tulemaan toistekkin vieraiksi. En voinut muuta kuin olla häkeltynyt, en voisi kuvitella pääseväni todistamaan mitään tällaista Suomessa. Mutta kuten sanotaan, maassa maan tavalla. Taas olisi opittavaa vieraanvaraisuudesta.

Tiistai 11.11.2014

Eka virallinen vapaapäivä, nukuttaa. Äkillinen vesinuha herätti minut ja kulutin nenäliinoja seuraavan vartin, kummallista. Onneksi se meni ohi kun pääsin lämpöiseen suihkuun. Otin aamun rauhallisesti ja lähden East Hamin pääkadulle High Streetille. Pankissa ei mene kauaa, tilin avaaminen on täällä nopeaa puuhaa. Reilu 15 minuuttia toimistossa ja uuden pankkikorttini pitäisi saapua viikon sisällä. Olipas helppoa.

Sitten vähän haastetta, päätin lähteä astetta isompaan kaupunginosaan, Stratfordiin. Tiesin, että siellä on valtava ostoskeskus, Westfield. Sinne oli siis päästävä. Olin tylsä ja otin tutuksi tulleen tuben West Hamiin ja vaihdoin siellä Jubilee-linjaan. Perillä suuntasin ensin Stratford Centreen, josta löytyi ilmansuuntien mukaan meneviä käytäviä, joiden varrella voi poiketa haluamaansa putiikkiin tai kahvilaan. Hetken kierreltyäni poistuin takaisin ulkosalle ja nousin isot portaat Westfieldiin. Ostoskeskus sijaitsee periaatteessa suuren aseman päällä ja elää kolmessa kerroksessa. Olisin varmasti tehnyt paljon löytöjä, mutta päätin, että hurja ostosvimma saa iskeä myöhemmin. Nyt oli mukavaa vain saada ensivaikutelma paikasta ja silmäillä hieman etäämmältä keskuksen tohinaa.

Kosmetiikkakauppa LUSHia en sentään voinut vastustaa, se oli ehdoton timantti viimekertaiselta visiitiltäni Britteihin. Siispä annoin itselleni luvan rakastua paikkaan uudestaan, enkä poistunut tyhjin käsin. Tuoreet ja käsintehdyt (+ kasvipohjaiset) kauneustuotteet ovat maailmassa niitä asioita, joista kenenkään ei mielestäni pitäisi kieltäytyä. Oma taivas.

Tulin myöhään kotiin ja huomasin italialaisparinkunnan muuttaneen pois. Harmitti, kun en ehtinyt hyvästellä. Verannalla tapasin kuitenkin uuden kämppiksen, Roman. Yläkerran pieni sininen huone oli vihdoin saanut asukin. Roma on myös Ranskasta, kuten Moïse. Koko talo on kohta täynnä ranskiksia, kun italialaisten tilalle muuttaa kuulemma torstaina pariskunta, Ranskasta tietenkin!

Keskiviikko 12.11.2014

Jos eilen nukutti, niin entäs tänään..? Kellon ympäri unta ja tekisi mieli lähteä toiselle kierrokselle. Lopulta möngin ”aamu”toimilleni klo 13.00.  Eilinen aamunuha oli mennyt menojaan. Join teetä verannalla ja juttelin Roman kanssa. Hän vaikutti rennolta tyypiltä, opiskelee jo 5. vuotta IT-alan maisteriksi. Täytyy nostaa hattua pitkäjänteisyydelle. Ulkona oli nätti ilma, kirkas taivas mutta vähän viileää. Kello juoksi nopsaan ja pian ulkona oli jo hämärä. Päätin, että tänään on koti-ilta, joten vietin loppupäivän omissa oloissani seuraten yhtä suosikkisarjaani.

Torstai 13.11.2014

Melkein myöhästyn töistä. Metrossa on viivästyksiä, koska ihmiset eivät osaa käyttäytyä aamuruuhkien aikaan. Jopa maanalaisen työntekijät ovat kärttyisiä. Kaikki eivät selvästikkään ole ymmärtäneet metrojen ideaa. Kun juna tulee, ensin päästetään poistuvat ihmiset ulos ja vasta sitten noustaan itse kyytiin. Siis jos sinne mahtuu. On aivan turha änkeä itseään väkisin mukaan siten, että oma laukku tai takapuoli on lopulta ovien välissä. Tuloksena oli tällä kertaa se, että oltiin pysähdyksissä lähes 10 minuuttia eräällä asemalla. Ehdin nipin napin ravintolalle klo 9.00 aloittamaan ensimmäisen lounasvuoroni.

Aamut aloitetaan siivoamalla. Lakaistaan pölyt lattioilta (huom. EI imuroida) ja sitten mopataan, hyvin hyvin hyvin vanhanaikaiseen tyyliin. Tulihan siinä kuuma. Kaikki pöydät, kastikkeet, pöytävaraukset, lautasliinat, aterimet ja muut pienet yksityiskohdat on oltava kunnossa ennen kuin ovet avataan klo 12.00. Aamu- ja iltarutiineille on onneksi olemassa omat tarkistuslistat, joita on helppo seurata. Niihin kirjataan aina oma nimi kun homma on hoidossa, joten peli on reilua. Henkilökunnan yhteinen aamupala on yleensä klo 11 aikaan, tällä kertaa paahtoleipää, papuja, munakokkelia ja kahvia. Ennen serviisin alkua oli jälleen briiffi ja kaikki saivat oman roolin. Tänään varjostin Jean-Michelia ravintolan takaosan pöydissä ja olin avuksi myös muille tarjoilijoille. Lounas sujui sukkelaan ja oli mukava päivä.

Illalla tapasin yläkerran keltaisen huoneen pariskunnan - Saafian ja Markin. He vaikuttivat oikein ystävällisiltä nopsan tutustumisen jälkeen. He olivat keittiössä laittamassa ruokaa, joten en jäänyt norkoilemaan pidemmäksi aikaa. Tarkennukseksi siis, että talon keittiö on mitoiltaan varsin vaatimaton, sinne syntyy täysi ruuhka jo kolmesta ihmisestä. Myöhemmin pidin päivällisseuraa Moïselle ja Romalle, päätin kuitenkin jättää tuhdin pastaruoan nauttimisen väliin. Kello näytti siinä vaiheessa jo iltakymmentä.

Uni hiipii puseroon.

Mullinmallin viikko

Torstai 6.11.2014

Tänään tapasin Dysonin. Upouuden imurin, jonka vuokraisäntäni oli viimein hankkinut taloon. Vein sen toiveikkaasti neitsytmatkalleen huoneeseeni kohteena karmaiseva kokolattiamattoni. Laite toimi kuin unelma ja raskaan urakan jälkeen huomasin likasäiliön täyttyneen jo puolilleen. Imuroitu alue oli yhteensä siis vain oman huoneeni lattia. Meni kylmät väreet, vaikka oli hiki otsalla. Vielä pitäisi pestä mokoma turjake matonpesulaitteella. Siinä vaiheessa, kun näin missä kunnossa kyseinen aparaattori oli, mun pinna täyttyi. Asuntoa hankkiessani oli netin ilmoituksessa lukenut suurin kirjaimin ”CLEAN Accommodation”. Tähän asti en ole löytänyt juurikaan puhtaita pintoja, vaan kulkenut rätti kädessä läpi talon. En tosiaan ollut tullut taloon kodinhoitajaksi, vaan tekemään töitä sekä hankkimaan kokemuksia ja elämyksiä Lontoosta. Otin siis asiakseni jutella vuokraisäntäni kanssa hieman suomalaisesta rehellisyydestä ja sanoin suoraan tuntevani pettymystä. Ei ole mielestäni reilua, että syy talon lääväisyyteen vieritetään entisten vuokralaisten niskaan ja nykyiset joutuvat raatamaan niska limassa siedettävän elinympäristön eteen. Kävi ilmi, että käsityksemme puhtaudesta ovat selkeästi eri sfääreissä, mutta viesti meni onneksi perille. Asiasta oli nyt avauduttava vähän reippaammin, sen verran aamulla keitti.

Aamun kurjuuksista viis, päiväni muuttui kertaheitolla paremmaksi, kun lähdin töihin. Virkistävän suihkun jälkeen reipas kävely Upton Park Undergroundille teki hyvää ja olin keskustassa jo tuntia ennen työvuoroni alkua. Nautin pikaisen lounaan itämaisessa Itsu-ravintolassa, jossa tilasin hot potin teriyaki-kanaa ja riisiä. En malttanut odotella neljään asti, joten jo puolelta astelin Hix Oyster & Chop Housen ovesta sisään. Olin valmistautunut kiireiseen iltaan, mutta tajusin ravintolassa olevan tasan kolme ihmistä; ravintolapäällikkö Jamie, päätarjoilija Patsy ja hovimestari Natalie. Hämmennyksestä huolimatta tervehdin heitä hymyillen ja minulle kerrottiin tämän illan olevan hyvin poikkeuksellinen. Koko päivän lounas ja illallinen olivat peruuntuneet tulevan laajan sähkö- ja kaasukatkoksen vuoksi. Kurjaa bisnekselle, mutta omalle kohdalleni tällainen kevyt aloitus oli kultaa. En olisi voinut toivoa parempaa perehdytystä ravintolaan, salin toimintoihin ja yrityksen ideologiaan. Kiireisenä iltana olisin mahdollisesti jäänyt paljosta tiedosta paitsi.

Ensimmäisenä Patsy esitteli minulle salin työpisteet, tavaroiden paikat, tarjoilualueet sekä pöytänumerot. Kävimme läpi myös istumapaikkojen numerot, joita käytetään helpottamaan ruokien pöytiinviemistä. Istumapaikoista voi siis kuka tahansa katsoa, että kenelle mikäkin annos kuuluu ilman, että pöydässä joutuu erikseen kysymään esim. ”Kenelle tulikaan keittoa?”. Tämä oli mielestäni fiksu käytäntö, jolla saadaan aikaan hyvin ammattimainen kuva asiakkaalle. Esittelyn jälkeen paneuduttiin huolella ruokalistaan ja Patsy opetti minulle Hixologiaa, eli ajatuksia ja käytäntöjä Mark Hixin konseptien takana. Patsyn tarinoita oli mukavaa kuunnella ja mitä enemmän juttelimme listasta, sitä enemmän mulle tuli kotoinen olo. Sain kotilukemiseksi paksun perehdyttämiskirjasen sekä ravintolan oman kirjan, josta löytyy runsaasti tietoa ravintolan historiasta sekä reseptiikasta. Sain myös oman essun sekä työkengät, jotka saan ”sisäänajaa” vuorojen aikana.

Jamie liittyi myös seuraamme ja oli utelias arjestani Lontoossa. Hän vaikutti hyvin rehdiltä persoonalta ja oli aidosti kiinnostunut kuulumisistani. Sain hyviä vinkkejä liikkumiseen ja kokemusten keräämiseen keskustan alueelta. Hän kielsi ehdottomasti olemasta hiljaa, mikäli mieleen tulee jotain kysyttävää. Lupasin olla äänessä, se ei kohdallani onneksi ole vaikeaa. Jamie kertoi myös vuorojen suunnittelusta ja palkanmaksusta. Positiivisena yllätyksenä tuli, että palkkani tulisi nousemaan asteittain harjoitteluni edetessä. Myös ensiviikon työvuorolista oli valmiina, joten nappasin siitä kuvat itselleni. Viikossa on yleensä aina 5 työpäivää, joista yksi on lounasvuoro ja yksi on tuplavuoro. Tunteja siis kertyy reippaasti, mikä tietenkin tietää helpompaa arkea, sillä muun muassa liikkuminen Lontoossa on hyvin kallista. Harkitsen vakavasti polkupyörän hankkimista, sillä se on jopa metroa nopeampi vaihtoehto työmatkoille. Kolmen tunnin hurjan informaatiotulvan jälkeen sanoimme heipat ja huomisiin. Pää on edelleen pyörällä kaikesta uudesta, mutta tekemällä sen sitten oppii. Tämä oli sittenkin mainio päivä ja odotan jo innolla huomista.

Perjantai 7.11.2014

Uusi yritys Chop Houseen. Katkos oli edelleen voimissaan, joten ravintolan ovet pysyviät suljettuina vähintään koko lounaan ajan. Illaksi toivottiin virran palaavan. Odotin, että joku osaisi kertoa minulle mitä seuraavaksi teen. Ovi kävi ja Sebastian Fogg asteli hymyillen tervehtimään. Hän oli tietoinen tilanteestamme, muttei tuntunut olevan ollenkaan niin hakoteillä kun muut. Kaipa se kuului hänen ominaisuuksiinsa Operational Managerina. Pikainen puhelu ja hän kysyi, mitä mieltä olen Tramshedista. Kerroin olevani avoimin mielin ja kohta löysin itseni Lontoon Shoreditchissa sijaitsevasta vilkkaasta ravintolasta. Minulla ei ollut hajua siitä, missä olin tai mitä tuleman pitää. Tutustuin paikan esimieheen - Billy oli selvästikin Skotlannista, sillä sain hädin tuskin selvää hänen murteestaan. Billy antoi minulle työvaatteet ja kertoi hiukan ravintolasta. Tramshedin idea on siis yhtä kuin ”Chicken or Steak to share”. Paikka oli paljon suurempi kuin Chop House ja henkilökuntaakin vilisi reippaammin. Aloin vähän jo jännittää miten pärjään.

Lounaan ajan tutustuin saliin, taittelin lautasliinoja ja juttelin muiden tarjoilijoiden kanssa. Autoin myös ruokien pöytiinviemisessä ja varmistelin, että asiakkailla oli juotavaa. Neljän jälkeen oli aika mennä henkilökunnan yhteiselle lounaalle. Ruokailun ohessa tapasin Markin, joka toimii yhtenä salin esimiehistä. Häneltä sain tiedon, että jäisin myös illaksi Tramshediin. Minulla oli tiedossa tuplavuoro tälle päivälle, joten sain pitää hengähdystauon ennen illan serviisiä. Ennen taukoa oli kuitenkin briiffi (brief = opastus) tarjoilijoille illan tapahtumista, ruokalistasta ja asiakasmääristä. Briiffissä jaetaan myös jokaiselle oma rooli serviisin ajaksi. Omalle kohdalleni tuli cold runner.

Mitä siis tein toimiessani cold runnerina? Vastuullani oli viedä pöytiin alku- ja jälkiruokia sekä varmistaa kastikkeiden ja kastikekulhojen riittävyys. Asiakasmäärän ollessa sinä iltana yli 300 ei tekemisen puute päässyt iskemään. Tramshed on selkeästi hyvin suosittu ravintola, joten tahti oli kova. Uusia asioita tuli vastaani melkoisesti, esimerkkinä henkilökunnan jakautuminen niin moneen työpisteeseen. Ravintolassa oli erikseen kylmäköt, kokit, ns. ruokakuskit kuumille ja kylmille ruoille (food runners), tarjoilijat, baarimikot ja tiskarit sekä lasitiskin että tavallisen tiskin puolella. Yhteensä siis 8 eri osa-aluetta, jossa jokaisella on tärkeä rooli. Melkoista touhua, mutta hyvällä työporukalla oli mukavaa työskennellä ja pääsin 12 tunnin vuoron jälkeen onnellisesti asunnolle.

Lauantai 8.11.2014

Kolmas ensimmäinen vuoro, josko nyt onnistuisi. Onneksi kaikki toimi jälleen kuten pitää ja pääsin tosissaan aloittamaan työt siellä missä pitääkin. Tapasin Jean-Michelin, Jamien Assistant Managerin. Hän on siis ravintolapäällikön oikea käsi ja vastaa lähes kaikesta mitä talossa tapahtuu. Hänen kanssaan kävimme läpi ohjeet turvallisuudesta ja hätätilanteissa toimimisesta. Lisäksi sain luettavakseni master menun, eli tarkat tiedot annoksista, allergeeneistä ja niille sopivista suosituksista. Siinä riittää luettavaa ja haastetta lisää menun vilkas kierto, muutoksia tulee kuulemma lähes päivittäin. Keskustelin Jean-Michelin kanssa myös palkanmaksustani ja hän kertoi, että sitä varten minun olisi avattava tili Britteihin. Tämä sopi minulle, siispä ensi viikolla pankkiin.

Iltaserviisi oli mielestäni hyvin sekava, sillä olin vasta edellisenä iltana opetellut pöytäkartan ja istumajärjestyksen toisessa ravintolassa. Chop House on myös Tramshedia pienempi, joten tunnelma on intiimimpi ja henkilökunta tiivis. Toimin illan aikana passissa (at the pass), johon food runnerit tuovat kaikki annokset - niin kuumat kuin kylmät. Varjostin Fefeä, jolla on jo vahva kokemus passissa olemisesta. Opettelin mise en placea (valmistelu = set up) kullekkin annokselle, esim. pihviveitsi lihoille sekä Tabasco ja oma haarukka ostereille. Lisäksi opettelin lukemaan tilauksia ja sisäistämään istumapaikat jokaisessa pöydässä. Tuumasin, että niiden täydellinen osaaminen saattaisi viedä päivän tai kaksi. Huomenna uudestaan.

Sunnuntai 9.11.2014

Sunnuntait ovat briteille erityisiä. Silloin on tapana kokoontua joko perheen tai ystävien kesken Sunday roastille ja nauttia hyvästä ruoasta yhdessä. Chop Housessa on tapana tarjota asiakkailleen ruoan lisäksi myös laadukasta jazz-musiikkia, livenä aina klo 16 saakka. Saavuin iltavuorooni jo ajoissa, että ehtisin kuulla pari kappaletta. Olin aamulla potenut hiukan koti-ikävää, joten musiikki kohotti fiilistä aloitella tulevaa työiltaa.

Varjostin taas Fefeä passilla. Osasin jo paremmin mise en placet pihveille ja pääsin harjoittelemaan lihojen esittelemistä asiakkaille. Käytännössä siis päivän leikkuut eri lihoista on kaikki nähtävillä isolla lankulla, jonka tarjoilija esittelee asiakkaille pöydässä. Usein ilmeet olivat iloisesti yllättyneitä ja jotkut halusivat jopa räpsäistä kuvan. Voin silti kuvitella, etteivät ihan kaikki asiakkaat osaa arvostaa näkyä. Mielestäni tämä on kuitenkin hyvä käytäntö, sillä asiakas todella näkee, mitä tilaa lautaselleen. Ilta sujui kokonaisuudessaan melko hyvin, sillä asiakkaita tuli tasaisin väliajoin ja oli aika rauhallista. Osaan nyt siivota passin ja hoitaa osan iltatoimista.

Tämmöistä viikkoa ei mulla ole ennen ollutkaan, mutta sehän tässä on tarkoituskin.

Pääsin ajoissa kotiin, hyvillä mielin.

Alkutaival

Ensimmäinen kokonainen päivä Lontoossa. Nyt on jo iltamyöhä. Eilinen lähtö Tampereelta sujui mukavasti, sain hyvää iltapäiväseuraa kampaamoalalla työskentelevästä naisesta. Juttu luisti ja kahvi maistui. Kerroin jännittäväni massiivisen matkalaukkuni painoa, mitähän vaaka sanoo. Nainen oli oikein ystävällinen ja kaivoi omista kantamuksistaan puntarin, jonka avulla sain helpotuksekseni nähdä, että laukkuhan oli 10 kg vaille rajojen. Siispä ihan onnistunut pakkaaminen, tämä oli suunniteltua. Onhan mulla nyt 3 kuukautta aikaa hankkia paluumatkalle laukuntäytettä. Keskustelimme luonnollisesti matkustelusta ja aamuinen haikeus alkoi pikkuhiljaa väistyä. Vasta konetta odotellessa tajusimme olevamme kaimat.

Nousin hymyillen koneeseen.

Itse lento taittui leppoisasti jutustellessa astrologiasta ja Intian psykologiasta. Mikä tuuri, että sain matkailevan elämäntapasankarin vierustoveriksi! Ei tullut edes uni silmään, vaikka 3 tunnin lennolla olisikin ollut hyvin aikaa nokkaunille. Kaveri oli todella omaperäinen ja selkeästi syvällinen tyyppi. Lennon lopuksi arvailimme toistemme aurinkomerkit. Se oli just sellasta hömppää mistä mä tykkään. Poistuttiin yhtä matkaa koneesta ja hän neuvoi mut ostamaan bussilippua.

Nopeat heipat ja matka jatkuu.

Sain hyvään hintaan lipun Stratfordiin, Lontoon itäiselle alueelle. Matka coachilla (pidempien matkojen bussilla) tuntui kestävän ikuisuuden, sillä oli valtavat ruuhkat ja matkaseurana tällä kertaa tinttailevia muksuja. Puuh… Piristystä toi jossain keskusta-alueen liepeillä ammuttavat ilotulitteet. Oli jännää huomata, että sellainen on täällä tapana myös Pyhäinpäivänä. Suomessahan siihen ei ole edes lupaa.

Päästyäni Stratfordin asemalle suuntasin oitis junalaitureille etsimään oikeaa pysäkkiä. Vuokraisäntäni oli aiemmin neuvonut hyppäämään numeroon 104. Punainen double decker kaarsi eteeni, mutta ratin takaa kuuluikin jämäkkä vastaus ”Oyster or contactless payment only.”.

Vai että osteri. Siinä tiukka U-käännös ja laiturin toiseen päähän matkatavarat mukanani tätä kummajaista metsästämään. Onneksi heti aseman aulassa kökötti automaatti, josta onnistuin haalimaan itselleni tämän sinisävyisen paikallisliikennekortin. Odotin laiturilla kymmenisen minuuttia kunnes uusi kyyti kurvasi kohdalle. Nyt matkanteko sujui jouhevasti, oli vain löydettävä se oikea pysäkki, jossa jäädä pois. Onneksi Lontoolaiset ovat auliita neuvomaan, joten poistuin bussin ovesta ulos juuri sopivalla hetkellä.

Asunnolla vuokraisäntäni Kris oli minua vastassa ja pääsin näkemään huoneeni. Paikallinen kello näytti tässä vaiheessa jo iltakahdeksaa. Talossa on käytössä värikoodit kaikille vuokralaisille ja kohdalleni osui kuin taikaiskusta punainen. Huoneeni on tavallista makuuhuonetta suurempi, täkäläisittäin siis double room. Sänkykin on luonnollisesti kokoa double ja täällä on hyvin tilaa sekä tavaroiden säilyttämiseen että olemiseen. Vietin loppuillan kirjoittaen sopimusta ja jutellessa talon säännöistä vuokraisäntäni kanssa. Mulle tarjottiin myös take away -iltapalaa, josta en kehdannut kieltäytyä. Päätin vastineeksi tarjota tuomaani Fazerin Sinistä jälkiruoaksi. Myös salmiakki teki yllättäen kauppansa. Ruoka meni suoraan jäseniin ja pienen Suomi-tietoiskun jälkeen oli pakko suunnata nukkumaan.

...

Eka aamu oli kankea ja hitaanpuoleinen. Luulin nukkuneeni pitkälle iltapäivään, mutta kello näytti sitkeästi aamuyhdeksää paikallista aikaa. Ulkona oli harmaata ja alkava tihku tiesi reipasta sadetta. Ehdin mä sentään yhden yön nukkua ennen sateita. Tarkastelin huonettani hieman tarkemmin ja totesin sen kaipaavan astetta tarkempaa puunausta. Kunnon kotiutuminen vaatii kunnon siivot. Aloitin urakkani imuroimalla kokolattiamattoni ja sainkin lähes joka nurkan kuntoon, kunnes imuri lopetti yhteistyön. Nyt uutta odotellessa. Sade piti armeliaan tauon ja päätin suunnata ostoksille. Tarvitsin kipeästi aamupalaa sekä uuden liittymän, jolla pitää yhteyttä kotiin. Ruokavarastokin oli aloitettava nollasta. Sateenvarjo mukaan ja kadulle. Neljä tuntia myöhemmin laahustin kaatosateessa takaisin asunnolle. Olin kuitenkin onnellinen, sillä löysin kaupasta ruisjauhoja sisältävää leipää sekä tuoremehua. Seuraava aamu tulisi alkamaan hyvin.

Jatkoin päättäväisesti aloittamaani siivousoperaatiota, tällä kertaa kohteena keittiö ja huoneeni pölyt. Tyhjensin matkalaukkuni ja järjestin kaikki tavarani omille paikoilleen. Olin tyytyväinen aikaansaannokseeni, toki huomiselle jäisi vielä verhojen ja ikkunoiden pesu. Pääsin illemmalla tutustumaan myös ihmisiin, joiden kanssa jaan asunnon. Yläkerran vihreässä huoneessa asuu ranskalainen mies - Moïse - jolla on kylässä nuoren poikansa lisäksi eräs perheystävä. Moïse oli laittamassa risottoa ja pyysi mua liittymään heidän ruokaseuraansa.

Olin hämmentynyt, sillä kotimaassa ruoan tarjoaminen ystäville sen hintavuudesta johtuen ei ole mikään itsestäänselvyys. En taaskaan kehdannut kieltäytyä ja niin vietin mukavan perhepäivällisen ranskalaiseen tapaan viinin siivittämänä. Seuraamme liittyi kahvihetken aikaan myös yläkerran keltaisen huoneen nuori pariskunta - Christina & Antonello - Italiasta. Heidän kanssaan juttelimme pitkään, kaikki vaikuttivat hyvin mukavilta ja oli mielenkiintoista kuulla heidän taustoistaan. Lopulta viilenevä ilta sai porukan siirtymään sisätiloihin ja painumaan pehkuihin. Huomenna on aikaa jutella lisää, tutustua ympäristöön ja opetella liikkumaan täällä East Hamissa. Tuleva työmatka pitää tarkistaa viimeistään tiistaina, sillä ensimmäinen työvuoroni alkaa torstai-iltapäivällä.

Nyt unille.