lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulunodotus

Keskiviikko 10.12.2014

Oli ihanaa herätä vain kerran, eli vasta aamulla! Toki täällä aamut ajoittuu hieman tavallista myöhempään kuin voisi ajatella, ihanteellinen aamupala-aika on noin klo 12.30. Vietin aurinkoisen aamupäivän takapihan patiolla lämmöstä nautiskellen. Jouluaattoon oli enää 2 viikkoa aikaa ja keli oli kuin kevätpäivä. Voimistuva tuulenvire ajoi kuitenkin sisälle ennen pitkää. Vietin päiväni sisätiloissa, sillä nyt oli tärkeää levätä ja palautua. Perjantaina olisi taas työt edessä.


Torstai 11.12.2014

Aamu kului siivotessa ja puolenpäivän aikaan lähdin bussilla Stratfordiin. Tänään oli hemmottelupäivä, löysin mm. uusia vaatteita ja hajuveden. Lisäksi päätin syödä hyvin, joten pitkän kaavan päivällinen Giraffe-ravintolassa oli hyvinkin tervetullut. Reissullani kadotin täysin ajantajun ja huomasin kellon näyttävän jo iltakymmentä saapuessani asunnolle. Olin tyytyväinen päivääni ja löytöihini. Valvoin myöhään.


Perjantai 12.12.2014

Takaisin töissä ja kyllä huomasi, että joulu tekee tuloaan. Illallisella oli lähemmäs 100 asiakasta ja meno sen mukainen. Oman alueen kanssa sujui loistavasti, tällaisista vuoroista saa aina paljon uutta puhtia ja varmuutta. Uuden listan mukaan ensi perjantaina vietän päivän Liannen kanssa. On mahtavaa saada tuollainen ”palkinto” juuri ennen lomaa. Odotan päivää innolla sillä nyt tuntuu, että täytyy päästä oppimaan mahdollisimman paljon kaikkea uutta ja erilaista. Toivon, että antamani paras on myös muille riittävän hyvä.


Lauantai 13.12.2014

Töissä meni huippuhyvin, olin taka-alueella ja vastuullani pienten lisäksi kaksi isompaa pöytää. Viini virtasi tasaiseen tahtiin ja asiakkaat viihtyi. Työkavereilta sain kiitosta, joten ainakin suunta on selkeästi oikea. Tippiäkin tuli reippaanlaisesti. Tänään oli sellainen superpäivä, tämmöisiä lisää!


Sunnuntai 14.12.2014

Vapaapäivä kului St. James’s Parkilla oravia ruokkiessa. Roma oli ostanut puolen kilon pussin pähkinöitä ja kaikki meni. Oravat on täällä huippukesyjä, ne tulee juosten vastaan kun näkevät mitä herkkua on tarjolla. Kiipeävät jopa jalkaa pitkin ylös hakemaan! Sain reissulta paljon kuvia. Oravien lisäksi siellä asusteli hanhia, korppeja, lokkeja ja tietysti puluja. Puisto oli melko iso ja kesäisin varmasti tosi kaunis. Iltapäiväksi takaisin asunnolle ja sarjat pyörimään, mulla oli hyvä päivä ja ulkoilma aina virkistää.


Maanantai 15.12.2014

Viikko alkoi tuplavuorolla, lounaalla oli kova tahti kun kaikki pöydät tuli samoihin aikoihin. Tauolla otin nokkaunet ja ennen illan serviisiä siemaisin kupin kahvia. Illallinen sujui jouhevasti kun koko ajan oli sopivasti tekemistä. Oltiin Dianan kanssa vierekkäisillä alueilla niin autettiin toisiamme jos tuli tarvis. Meille arvottiin nimet lauantain joulubrunssin lahjaleikkiä varten, sain Gabrielin. Andreilla oli syntymäpäivä ja kirjoitin onnittelut korttiin sekä suomeksi että Lontooksi. Fiilis oli korkealla aamusta iltaan ja esimiesten palaute päivästä oli hyvää.


Tiistai 16.12.2014

Aamuni oli myöhäinen kuten tavallisesti, joten pikaisten aamutoimien jälkeen sai lähteä suoraan töihin. Roman näin sattumalta ja se sanoi lähtevänsä perjantaiaamulla pysyvästi takaisin Ranskaan. Vähän kyllä harmitti kuulla tämmöinen uutinen, sillä Roma oli ollut tähän mennessä ainut kaveri kenen kanssa olin ehtinyt viettää vapaa-aikaani. Työkavereilla oli yleensä aina eri vapaat kuin mulla, enkä ollut kehdannut mennä pyytämään muutoksia vuoroihin kun olin jo saanut muuttaa loma-ajankohtaani aiemmin sovitusta. Ehkä sitten joulun jälkeen olisi paremmin aikaa miettiä samoja vapaita esim. Dianan kanssa. Töissä oli normimeno, jälleen noin 100 asiakasta per serviisi. Näin pikkujouluaikaan käy paljon isompia porukoita, joille varataan kunnon juhla-ateria eli feast.


Keskiviikko 17.12.2014

Tänään oli jälleen normipäivä. Aamulla siivoilua, illalla töitä. Serviisi meni kuten pitikin, mutta se venyi erään seurueen hukatessa pankkikorttinsa. Myöhästyin siis viimeisestä tubesta ja köröttelin yöbussilla yli tunnin matkan asunnolle. Päästyäni lähimmälle pysäkille huomasin tienposkessa nojaavan Barclays-vuokrapyörän. Yleensä nämä pyörät ovat tiukasti lukittuina omiin telineisiinsä erityisillä pyörävarikoilla. Tämä ehjä ja lukitsematon yksilö näytti kuitenkin olevan täysin omilla teillään. Vailla sekunninkaan epäröintiä otin sen alle ja väsyneenä mutta onnellisena pyöräilin asunnolle. Oli huippufiilis päästä vauhdilla eteenpäin!


Torstai 18.12.2014

Pääsin maistamaan ostereita ensimmäistä kertaa, oli jo korkea aikakin. Tarjolla on yleensä ostereita kahdesta eri osterityypistä: native (= paikallinen) ja rock (tässä yhteydessä = kivi). Lisäksi valittavana on molemmista tyypeistä kaksi eri osterilajia. Yhteensä siis 4 vaihtoehtoa. Yleisin kysymys kuuluu, että mikäs näiden kahden tyypin ero on, joten tässä tulee. Native-ostereita on saatavilla ainoastaan Brittenin saarilta ja ne ovat ulkomuodoltaan littanoita, hieman pyöreitä. Tekstuuriltaan ne ovat kiinteämpiä ja lihaisamman tuntuisia kuin rock-osterit. Hintataso on nativeilla hieman korkeampi, sillä kauppakokoon kasvamiseen menee tuplasti se aika mitä rock-ostereilla.

Rock-osterit ovat siis laajemmalle levinnyt osterityyppi, joka on ulkomuodoltaan pitkulainen ja kuori saattaa olla hyvinkin rosoinen. Maku on usein mineraalinen ja merenläheinen, tietysti suolainen. Suutuntuma on näissä mielestäni lähinnä niljakas ja vetelä, eivät saavuttaneet suurta suosiota kohdallani. Ihmiset nauttivat yleensä rock-osterit ennen nativeja ja käyttävät niissä salottietikkaa tai jopa Tabascoa. Itse en Tabascoon koskenut, sillä se pilaa ja vääristää maun täysin. Lisäksi ostereiden kanssa on poikkeuksetta tarjolla sitruunalohkoja.

Oman maisteluni aloitin rock-ostereista, kuten tapaan kuuluu. Lindisfarne oli ensimmäinen ja se meinasi jäädä myös viimeiseksi. ”Nautin” tämän niljakkeen vailla mitään lisukkeita ja olin todella lähellä luovuttaa siihen paikkaan. Tuntui siltä kun olisi yrittänyt syödä isoa etanaa kertaheitolla. Patsy neuvoi puremaan sitruunalohkoa oikein kunnolla jotta saan suuni taas neutraaliksi. Noin minuutin palautuminen ja huokaus. Päätin, että tätä leikkiä en jätä kesken. Toisena oli Cumbrae, jälleen rock-osteri. Tällä kertaa käytin lorauksen salottietikkaa ja sain vätyksen alas asti. Pienet kylmänväreet kyllä meni.

Nativeihin en halunnut käyttää kuin tilkan sitruunamehua, sillä niiden maku ei ole yhtä voimakas kuin sukulaistensa. Skotlannista kotoisin oleva Loch Ryan laski huomattavasti helpommin, mutta oli ehkä turhan iso omaan makuuni. Kaikista pienin osteri River Fall oli ehdottomasti siedettävin. Suosikiksi en sitä kuitenkaan mene sanomaan, oli sen verran kummallista syötävää. Aiheena osterit ovat mielestäni mielenkiintoinen, mutta nautiskelun taidan jättää muille. Maisteluhetkeni oli tietenkin suurta viihdettä työkavereilleni. Toki heistäkin moni myönsi, etteivät osterit kuulu herkkulistan top kymppiin. Olenpahan ainakin taas kokemusta rikkaampi!


Perjantai 19.12.2014

Tänään oli mukava toimistopäivä Liannen kanssa Tramshedissa. Lianne vastaa mm. yrityksen henkilöstötietojen arkistoinnista ja palkanmaksuista. Lisäksi hän vastaanottaa työhakemuksia ja toimii erityisenä tietopankkina muille johdon työntekijöille. On vain harvoja asioita, joihin Liannella ei ole vastausta. Aamusella hoidettiin pois alta kiireisimmät sähköpostit ja pari juoksevaa asiaa puhelimitse. Sen jälkeen tarkasteltiin 4th Hospitality -tietokantaa, josta löytyvät yrityksen kaikki yli 300 työntekijää tietoineen. Jokainen työntekijä arkistoidaan ja henkilön tiedot säilytetään 7 vuoden ajan. Tällä kertaa päivitimme lähtevien työntekijöiden kansiota ja arkistoimme vuosien 2008-2009 työntekijöitä. Liannella oli kaikki siististi omissa kansioissaan ja nimet tietysti aakkosjärjestyksessä. Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan toimiston elämää, vaikka taidan itse olla enemmänkin käytännönläheisen työn ystävä.
Nyt on hyvä aloittaa joululoma!~